sunnuntai 29. syyskuuta 2013

~Kaikki mitä voittaa voi~

Sastamala Match Show 29.0.2013

Aivan ihanaa!!

Daloro Gardens Qubella "Maisa" JH1 PUN1 BIS1
Maisa vaan osasi hommansa! Se esiintyi loistavasti! Aina välillä se meni remminmitan edellä, mutta ei tainnut missään välissä tulla jalkoihin. Junior handlerissä se tuntui oikein loistavan! "Katsokaa minua! Olen täällä!" Tunsin hihnan päässä, kuinka Maisa nautti esiintymisestä! Häntä tuijotti parikin silmäparia kerrallaan, ja hän sai paljon rapsutuksia ja huomiota, niin kehässä kuin kehänulkopuolella! Esittelin Maisan bravuuria, selkäänhyppäämistä, myös kehässä. Monien ihmisten mielestä temppu oli hauska. Jotenkin koko juttu tuntuu siltä, että Maisan mielestä tämä kaikki on tehty vain häntä varten, ja kaikki ihmiset ovat VAIN ja AINOASTAAN häntä varten. Jos Maisa saisikin edes kaksi pentuetta, miniamerikanpaimenkoirat saataisiin joskus rekisteröityä myös Suomeen viralliseksi roduksi!
  Kuva © Hanna-Maria K. KIITOS KUVASTA HANNA!!!
Kokeilin myös jackrusselia, Taraa. Taran tunnen noin kolmen vuoden takaa ensimmäiseltä koiraleiriltäni, Starttileiriltä :) Tara on aivan mahtava ärrieri! Heidi sai mulle päälle kauheen ärrieri kuumeen! Tara seisoi itse niin mahtavasti, häntä vispasi ees taas. Liikkeissä se tuntui myös ihan mahtavalta, meni hieman edellä ja edustavasti. Harmi kun nuo terrierit tulevat vähän huonommin joskus muiden kanssa toimeen :( Olis niin taas mun rotuni ;)
 


Hanna ja Tara kehässä. Tara kohta hyppää :D

Pienten aikuisten sinisten kehä

Iiris- sheltti SIN1

Maisa <3

Maisa & Nelli

Kokeilin myös belgianpaimenkoira malinois Esmeä. hihii <3 Taas tuli belgikuume... Ja taas alkaa mietintä, belgi vai saku? Belgialaisesta ei nyt harjoittelu kuvia, jätetään se ensi kertaan :P
LISÄÄ KUVIA
www.jusumphotos.imgur.com

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti