Team Lovely Lion: Justiina

Olen vuonna 2000 syntynyt hevos- ja koiraharrastaja Kankaanpäästä. Harrastan ratsastusta omien ponieni kanssa, sekä käyn kerran viikossa ratsastuskoulussa tuntihevosilla. Koirapuolella sydäntä lähellä ovat junior handler sekä agility. Koirien kanssa harrastelen myös PK-jälkeä, rally-tokoa&normi tokoa, sekä alkeistasoista koiratanssia/temppuja. Kotona meillä on kennel, Lovely Lion, ja pääsääntöisesti kasvatamme bologneseja, tulevaisuudessa miniamerikan- sekä australianpaimenkoiria. Vapaa-aika kuluu hevosten ja koirien kanssa, yleensä kiireisesti. Kotonani asuu kaksi islanninhevosta, sekä yksi tinkertamma, Glenny. Harrastin myös jonkun aikaa poikkihuilun soittoa, kunnes koirat ja hevoset veivät voiton: Aika ja tahto soittamiseene ei enää riittänyt.

Hevoset

Ensimmäinen ponini oli shettisruuna Iiro, joka on ollut alunperin siskoni, Katin ensimmäinen poni.

Iiro on asustanut kotitilalla, Lintukulmalla, noin14- vuotta. Tullessaan "meille" (minähän en silloin ollut vielä syntynyt) Iiro oli ori. Nyt se asustaa Katilla, Katin tytön Ronjan hoidokkina ja ruohonleikkurina, suomenruunan Akun kaverina.
Tällä hetkellä kotona asustaa kolme hevosta, tinker tamma Glenny, äitini luottoratsu, joka on toiminut myös vammaisratsuna. Sekä Depla, Tanskassa syntynyt kirjava islanninhevonen, joka saapui meille vuonna 2007, yhdessä: nykyisin 6- vuotiaan Sannin kanssa. Sanni oli siis ihan varsa meille tullessaan. Tällä hetkellä pyrin ratsastamaan edes suht säännöllisesti koulua Deplalla.

Hevoset ovat varmaan aina olleet minulle koiria tärkeämpiä. Tosin, tiedän hyvin, että koirat osaan huomattavasti paremmin, kuin hevoset. Kokonaisuudessaan. Olen toisinaan ratsastajana, ainakin omasta mielestäni, kehittynyt viimeisten kahden vuoden aikana huimasti. Vuoden 2011 talvella ratsastin Sannilla, jonka selässä oli oltu tapahtumaa aijemmin jotain 4-6 kertaa. Ratsastin pellolla, äitini talutteli Glennyllä kahta veljen tyttöä, ja olisiko joukossa pyörinyt myöskin yksi tai kaksi siskon tyttöäkin. Sanni oli erittäin epävarma, eikä se ymmärtänyt mistään mitään. Pellolla koikkelehtiessamme tajusin ainakin, että nyt oli kehityttävä ratsastajana, keinolla millä hyvänsä!

kyllä vielä joskus, sormia napsuttelemalla.

Tänä päivänä voin sanoa, että olen Sannilla mennyt jo tölttiä ja passiakin, käyntiä ja laukkaa. Tosin käynti-Passi/töltti siirtymiset ovat aika epämääräiset, mutta kuitenkin. Ravia poni kyllä osaa mennä, itse en ole vielä tarpeeksi kehittynyt ratsastamaan eri askellajia "sormia napsuttelemalla". Ehkä joskus. Ei,

Koirat

Blogin ns. pääaihe on kennelimme, Lovely Lion. Monesti koirat ovat olleet sijalla kaksi, hevosten rinnalla.

Aloitin agilityn harrastamisen jo ennen kuuden vuoden ikää. Harrastaminen oli henkisesti raskasta, kun mikään koira ei pysynyt kanssani radalla. Aina koira otti ja lähti äidin luo. Ei kuusi vuotias koiraa sillä tavalla hoida. En ainakaan minä. Sitten, juurikin niihin aikoihin, kun täytin kuusi vuotta, sain elämäni oikeasti-ensimmäisen-koiran Minin, joka elää vielä tänäkin päivänä. Minin kanssa harrastin kolme vuotta, ja lähdin sitten ensimmäisiin kilpailuihin. Ensimmäisiltä radoilta taisin sen 25 vptä saada. Ei sentään hylätty!!! Samana vuonna, elämääni astui australianpaimenkoira Manta, jonka kanssa aloitin myös agilityn, niin tokonkin.
Vuonna 2012 nousin kakkosiin Minin kanssa. Saimme ensimmäisen nollan, ja olisikohan pari kuukautta ollut välissä seuraaviin kahteen. Tampereella sain viimeiset nollat. Muistan ikuisesti sen illan, kun kysyin, että saanko tuon harmaan nartun saksanpaimenkoirapentueesta, joka meillä silloin oli, jos nousisin seuraavan päivän kisoissa jollain koiralla kakkosiin? Äiti lupasi. Ihan oikeasti lupasi, niillä sanoilla, joista tiesin, että tämä pitäisi paikkansa. Seuraava päivä tuli.

Ensimmäinen rata vaikutti hyvältä. kolme viimeistä estettä. Mitä? Mini tiputti riman! Jatkamme silti loppuun asti, harmillisina kylläkin. Äiti taisi huokaista helpotuksesta, toisinaan ainakin. Toiselta radalta saimme puhtaan nollan, ja luokkavoitto! Se herätti jälleen ajatuksia; ehkä meillä on mahdollisuudet!! Kun kolmas rata tuli, päässäni taisi pyöriä jonkinlainen ajatus: Nyt tai ei koskaan, se nolla tarvitaan! Varmoin ottein lähdin radalle, varmoin ottein tulin radalta, nollani kanssa. Tein sen!
Taisin itkeä ja nauraa samaan aikaan, niin kuin myös äiti. Toistin moneen kertaan, "mä saan sen pennun, mä saan sen!" ihan varmana kaikesta. Mutta ei. ei pentua. Äiti sanoi sen jo paikan päällä, mutta olin niin varma, että kyllä se mielipiteensä muuttaa, aivan varmasti!! siinäpähän pelleilee, otetaan juttu uudelleen käsittelyyn kotona. Niin teinkin.
Piinasin äitiä muutamia päiviä, mutta ei. Sitten pennut lähtivät. Sitten meille piti tulla joku aussi, jota en nyt muista. Mutta aussikin tuntui toisinaan tyhmältä! Mulle oli luvattu saku! Aussipentu kuitenkin ehdittiin myydä, joka teki silti suuren iskun. Menetin jo kaks kertaa pennun, jonka eteen olin tehnyt töitä. Maailma oli reilumpi kuin ikinä.
Päätettiin sitten vihdoin soittaa Mantan kasvattajalle, että olisko sulla tuossa pentuetta. No, olihan joo. Pentueesta oli kyselty lähinnä uroksia, hyvä siis meille. Mutta voih, pentuihin oli vielä kuukausi, ennen kuin syntyisivät, ja pari kuukautta päälle, että sellainen voisi kotona olla. Hyvä etten alkanut päiviä laskemaan!

Kun Maaritilta tuli infoa, että kyllä, pennut syntyivät, olin ihan sekaisin onnesta. Yksi red merle narttu, ja loput viisi poikaa. Se narttu oli mun ikioma! Kun niitä vihdoin käytiin katsomassakin, tykästyin emään, Ququun. Isää en ollut nähnyt, mutta valio se oli, joten asia oli"loppuun käsitelty". Samana vuonna, eli vuosi 2012 osallistuin ensimmäisen kerran nuorten agilityn SM-kisoihin. Sieltä tuli neljäs sija, joka tuntui ihan käsittämättömältä. Mini, vanhus jota pidettiin "hirmuhitaana" pääsi Suomen mestaruuksissa neljänneksi. Okei, "vain" nuorten, mutta kuitenkin. Vuonna 2013 pääsin pronssille Minin kanssa, sekä sijalle neljä Dumban kanssa.

Junior handler on ollut minulle laji, jonka olen oikeastaan aloittanut vasta vuonna 2013, eli viimeisenä nuorempien kisavuotenani. VUonna 2013 Esitin monista eriroduista rotunsa parhaita, vastakkaisensukupuolen parhaita, sijoituin hyvin useasti junior handlerissa, best in show junior handler-kehässäkin olen ollut. Olen esittänyt myös kasvattajaryhmässä koiraa, ja yleensä kasvattajaryhmä onkin ollut rotunsa paras. Olen esittänyt vieraita koiria niin monta kertaa, etten edes muista varmaan kaikkia helposti! Rotuja on ollut kaikenlaisia, turkkirotuja, joiden turkkia täytyy laittaa kehässäkin, "turkittomia rotuja", hankalia koiria, epävarmoja koiria... Olen valmis kaikelle uudelle!

Rotuina ehkä tutuimmat on bolognese, mopsi sekä australianpaimenkoirat. Bologneset omasta takaa, australianpaimenkoiria esitän kennel Glenhouse'ssa, eli Fixun ja Mantan kasvattaja siis kyseessä. Mopseja handlaan kennel Hongottaressa. Olen ikuiisesti kiitollinen näille kasvattajille, jotka suostuvat koiraansa antamaan käteeni!
Lopuksi vielä kuvia minusta & koiristani & hevosistani: