lauantai 14. syyskuuta 2013

~Elämän pituinen mutta loppumaton harrastus~

Hanna kävi meillä ratsastelemassa tiistaina :) Hauskaa oli, tosin päivä päättyi kun Hannan Nokialainen päätti lähteä seikkailulle puolentoista hehtaarin "metsään"(lue: laitumelle), mutta onneksi löytyi sitten vielä. Hauskaa ainakin oli, Sannikin pääsi köpöttelemään, ja Hanksi uskaltautui jopa Deplan selkään (:o). Kuviakin tuli räpsittyä ;)
 
Sanni on niin kaunis möhkäle <3 kuva  © Hanna
Päivällä oli tosi kiva sää. Ei ollut mitään älypaljon itikoita, paitsi sitten illalla ne suunnittelivat jonkinasteisen joukkomurhan. No hengissä ollaan vieläkin.
Tämä kuva kertoo luultavasti kaiken ilman sanoja. Tähän mun on tosi vaikea lisätä mitään. Kuvan otti yllätysyllätys Hanna, tosin mun kameralla. Glennylläkin on alkanut tupsut jaloissa kasvaa! Ja se on nyt niin pirteä ja läski <3 Yleensähän hevosenomistaja ei toivo hevoselleen läskejä, mutta kun kyseessä on kaksikymppinen mamma, joka yrittää joka vuorokaudenaikana laihtua, niin mieli muuttuu. Sannikin on vähän hassahtaneen näköinen :P
Kuvat jälleen © Hanna


Hanna räpsi jossain välissä tällaisiakin kuvia joita poimin facesta. Tässä vertauskuva vuodelta 2010.
Kuva: Sonja Y.
 
 
On se kivasti muuttunut. Noi hontelot koivet, kapea rinta, kintut jotka kääntyneet hassusti... Ja nyt se on tommone otus <3 Kiitos Sonja!! En olis edes tajunnu kuinka se on muutamassa vuodessa muuttunut noinkin paljon.
 
(c) Hanna taas
 Deplan maha näyttää tuossa kuvassa hirvittävän pieneltä... Ei se "noin pieni" oikeasti ole. Se on näääääääin valtava. Laihdutuskuurin tarpeessa siis. Yhä edelleen... huoh.
Kuvasta voi päätellä että tarviin kentän. Kuvan otti JÄLLEEN Hanna.
 
 
Mutta kävin ratsastamassa tässä lauantaina:
 

Lauantai 8.9. Ratsastusta

Ihanat veljen tyttöni Emppu ja Emma tulivat kyläilemään, koska sunnuntaina oli kaverin pitämä junior handler koulutus. Molemmat tulivat köpöttelemään, Glennyllä liinassa sekä äitin kanssa talutuksessa. Muistaakseni Emma tuli ensin Glennyllä, ja hoksasi asiat nopeaan tahtiin. Äiti talutti Sannia ja Deplaa samaan aikaan, ja onnistui sekin pääasiassa hyvin.
 
Kuvasatoa, © Emppu
 




Kivat askeleet hermanni :D





 
 
 
Hieno päivä <3
 

Sunnuntai 8.9. Junior Handler koulutus

Aivan ihana päivä! Empulla oli koirana Beltsu, Anni otti Minin ja minä tottakai Näpsän. Mukana myös Fixu idiootti.
 

Emppu ja Beltsu (Igaz Gyöngyzem Ariel) Empun eka koulutus :) Emppu 9v


Serkku Anni (joka oli Pori KV mun "hovikuvaaja" ja Mini (Bela Triple Happines) Mini mun ensimmäinen koira <3 Anni alottaa kisaamisen tämän tai ensi vuoden puolella :)


 Emma ja Gina, Emma kisannut junior handlerissä, ja menestystäkin on tullut :) Kisasi myös Zumballa Pori KV ssa sijoittuen toiseksi SM- osarissa !


Näpsä leikki jälleen idioottia ja leikki kesken kehässä pyörimisen (veti remmistä ja koikkelehti sinne tai tänne) Silti Anni osas ottaa hyviä kuvia otuksista :)



Oli pakko ottaa kuva, kun Jonna näyttää "miten" Minin kanssa :) Jonna oli siis toinen kouluttajista ;)
 
 
Koirat olivat pikkusen väskiä. Mutta pääsin kokeilemaan aika paljon PK- rotuja, belgianpaimenkoira groenendael Tirri, Saksanpaimenkoira Elvis, pk collie Pimu, boxeri Sylvi, sekä sileäkarvainen kettuterrieri Sampo. Toivottavasti en unohtanut ketään ... Empun näin ainakin Tirrin kanssa, joka tuntui tosi hyvältä. Emppu kokeili muistaakseni myös kultaistanoutajaa, muita rotuja en millään saa päähän. Ja ihan viimeisenä rotuna Emppu otti aussin, meitsin Fixun. Vei sitäkin tosi nätisti. Niin, ja Emppu on siis veljeni Karin vanhin tyttö :)
Anni kokeili ainakin Sampoa, sekä ihastuttavaa suomenajokoiraa, sekä Elvistä! Olin niin ylpeä kun sain kaupattua sille "pikku saksalaisen" joten se sai käsityksen, millaisista koirista tykkään hirmuisesti. Elviksenkin tunsin entuudestaan, kaikista videoista ja kuvista :)
 
Päivä oli hurjan hieno, ja ihanaa nähdä kun sukulaiset ovat aidosti kiinnostuneita mun harrastuksesta, ja haluaa yrittää myös, ja oikeasti ymmärtävät ja osaavat!. Jos ensi vuoden puolella meidän kasvattajatiimi koostuu sitten pelkästään meitsin sukulaisista ;) Edes kerran !
 
Hypin ja pompin tän "aikajanan kanssa". Palataan siis keskiviikkoon.
 

Keskiviikko 4.9. Marjon agilityvalmennus

Huhhei kun Fixu olikin laiskalla päällä. Se suorastaan matelehti eteenpäin ja oli niiiin tahmea. Pitäisköhän alkaa taas säännöllinen aksa treeni?? Mutta Hanna oli mukana räpsimässä kuvia, agikuvia ei ole koska hallin valaistus on jotain niin täydellistä...
 

Mitäääh missä kulmaukset otus idiootti? (c) Hanna daaas
 
 

Tää oon team Idiot <3 cee Hanna taas
 
Fixu on niin hurja ton posettamisensa kanssa :D Mutta joo, EILEN 13.9. PERJANTAI Fixu teki NÄÄÄÄIN hienon jäljen. noin 30 askelta vaan pitkä, mutta ihan luulin että koira ei menis mihkään, joten jätin pikkuisen lyhyemmäks (vertaa vuosi sitten: "Me tehtii 70 askelee jälki :3") Mutta otus veti niin hienosti ja tarkasti! Ei tarvinnut yhtään palautella takaisin, meni ihan itsekseen eteenpäin askelaskeleelta, eikä tarvinnut olla "henkisenä tukena" vieressä kyhjöttämässä ja vahtimassa, ottaako se sen raksun sieltä vai ei. Kyllä se otti <3 Josko huomenna tehtäisiin pitempi jälki?
 
Tänään vielä KSKY:N KESÄKAUDEN PÄÄTTÄJÄISET, joista infoa sitten myöhemmin :)

Tää harrastus on kyllä jotain sanoin kuvaamatonta. Se kestää koko elämän mutta ei lopu siltikään koskaan, niin kuin otsikko sanookin yksinään jo kaiken tarvittavan.
 
Loppuun vielä kaverikuva minusta ja Dibasta:
 



 Kuvia Glennystä             






pikku pystykorva aussi





 


<3
 
Niin ja huomenna nähdään Porin mätsäreissä! :)

 
 
 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti