lauantai 2. marraskuuta 2013

~En halua esittää itseäni, vaan koiraani~

Junior Handler

Olen poiminut pitkin nettiä kysymyksiä, joihin tahdon vastata, kertoen samalla hieman itsestäni.

Mistä handler"urasi" alkoi?
- Innostus on aina ollut. Vaikka nuorempana hevoset oli se ykkösjuttu, tajusin myöhemmin, että koirat osaan paremmin. Ensimmäisen kerran kehässä olin kuitenkin bichon frisé nartun Minin kanssa, tuloksella EH. Kyseessä oli Honkajoki RN, vuosi nakki ja muusi. Seuraavana päivänä esitin westien, Nalan, myöskin tuloksella EH. Molemmat laatuarvosanat olivat hieman trimmaamisesta kiinni. Ensimmäisen kerran aivan vierasta koiraa handlasin viime vuonna löwchen kehällä. Kyseinen koira oli paras uros, mutta ROP- kehässä kasvattaja esitti koiran. Esitin samalla kerralla myös löwchen nartun kasvattajaryhmässä. Kokemus oli ikimuistoinen!! Vieraita koiria olen alkanut handlaamaan paljon vasta tämän vuoden puolella. Kävin valmennusviikonlopulla, ja siitä sana lähti eteenpäin. Valmennusviikonlopun jälkeen itselläni oli aivan järkyttävä into lähteä esittämään jokaista koiraa, mitä maa päällänsä kantaa. Siitä lähti myös idea Vaasaan: Esitin ensimmäistä kertaa äitini koiran, Bossen. Bossen toiset näyttelyt, ja paras uros toinen, vara-sertillä. Vaasassa sijoituin myös junior handlerissä ensimmäistä kertaa, vaikka kyseessä oli vasta toiset kisani! Suurimpina avunlähteinä on luultavasti toiminut aussikennel Glenhouse's, sekä mopsikennel Hongotar. Glenhousen koiria handlaan melkein joka näyttelyssä, samoin Hongottaren. Muutamia "vakiokoiriakin" on ajan myötä kehittynyt.
Mikä on vaikeinta koirien esittämisessä?
- Persoonan tunnistaminen. Koira voi olla kehän ulkopuolella aivan erilainen, kuin kehässä. Junior handlerissä olen muutamaan otteeseen saanut vaihtokoiran, ja siinä kohtaa ei juuri ole aikaa tutustua koiraan! Sain joskus vaihdossa shetlanninlammaskoiran. Agilitykilpailuista muistan, että jotkut niistä olivat tykkejä radalla, ja luultavasti arkoja. Siksi yritin antaa koiralle mahdollisimman paljon tilaa. Juttu eteni hyvin, ja kivaa oli. Koiraan pitäisi tutustua sekunneissa, ohikiitävässä hetkessä. Niissä muutamissa sekunneissa tulisi tietää, pitääkö koiraa viedä "hirttämällä" vai löysällä hihnalla. Monille koirille tämä on todella tärkeä asia. Fixu menee löysällä remmillä nykyään liian etupainoiseksi. Maisa taas inhoaa, jos remmi on kovin kireä, silti sen kanssa on mentävä "hirttämällä". On vaikea tietää, voiko sen jalkoihin koskea vieraat, tai ylipäätänsä voiko koko koiraan koskea. Ainakin Zumban sisko, Tuksu "loukkaantuu" syvästi, jos sitä alkaa asettelemaan.
Mikä on mielestäni tärkeintä koiran esittämisessä?
- Hillitty, mutta tyytyväinen kokonaisuus. Tyytyväisyydessä on pientä iloisuuttakin, ja kokonaisuudesta näkee, että juttu on hauskaa. Sitä kuitenkin hillitään, jotta hommasta tulisi esityskelpoinen. Tiimityönä handleri ja koira etenevät lähdöstä maaliin, kokonaisuutena, jonka tulisi kertoa yleisölle, miten juttu rakentuu. Hillityllä en tarkoita, että koiraa ei saisi kehua/innostaa, ja tyytyväisyydellä en tarkoita, että "on tää mun koira iha jees...." vaan sitä, että ei tarvitse irvistää hymyillessään. Inhoan sitä näkyä JH-(sekä rotu-)kehässä, kun handlerit yrittävät liikaa, ja juttu on mautonta. Koko ajan on pakko hymyn ulettua  takaraivoon, ja olla teennäinen. Se on jo aika mielistelevää, en itse ainakaan pitäisi, jos olisin tuomari, ja handlerit olisivat koko ajan mielistelemässä. YÖK!!!
Miten ja milloin aloitan tutustumisen koiraan?
- Riippuen tilanteesta. Saapuessani paikalle, yritän heti lähteä katsomaan sen päivän handlattaviani. Jos koira on jo ollut minulla handlattavana, teen pienen kertauksen: Tilan salliessa kokeilen liikkeitä, seisotan, ja katson hampaat. Jos koira on arka ja pelokas, minulle ehkä vieras, pyrin rauhoittelemaan sitä, ja pienet koirat pääsevät syliin, ja sitten vain ollaan ja hengaillaan. En harjoittele aran/pelokkaan koiran kanssa, pettäisin vain sen luottamuksen.
Miten yritän oppia lisää?
- Tärkeimmäksi oppimismateriaaliksi olen todennut muiden suoritusten seuraamisen, ja etsin niistä mahdollisia virheitä&kikkoja. Omaa suoritustani seuraan kuvista. Kotona otan jopa videotodisteen, aina uudelleen ja uudelleen, kunnes juttu alkaa sujua. Mätsäreissä menen moikkaamaan melkein jokaista, yleensä niitä "omien rotujeni" omistajia. Yleensä rotuina ovat australianpaimenkoria, saksalainen, puudelit, pystykorvat ja sen semmoiset. Melkein kaikki koirat, jotka katsovat minua syvälle silmiin. Siinä tulee samalla juteltua rodun harrastajan kanssa, ja saa uusia tuttuja.
Miten erotun muista handlereistä?
- Kysymys laittoi miettimään. Vastaukseksi ei kelpaa: "Otan kuvia handlattavistani" tai "En tiedä". Aloin miettimään tarkemmin. Haluan tutustua koiraan perinpohjin. Se ei ole ohimenevä lelu, joka unohdetaan parin päivän jälkeen. Haluan että koiralla on mukavaa ja kivaa kehässä, ja että se tietää, että kehässä katsotaan vain sitä. Kehässä on sen aika loistaa, oli siellä kuinka monta muuta tahansa. En halua esittää itseäni, haluan esittää koiraani.
 
Ajankohta oli enemmän kuin hyvä :D

 
Tyyppi tosissansa uskoo vetävänsä veneen maille, järviki on jäätyny!! :D
 
Nähdään, viimeistään Jyväskylässä lauantaina 16.11. !! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti